Uutiset

Helmikuu 2007

Tervehdys teille Tinasta kiinnostuneille. Tässä oli aiemmin vieraskirja, mutta jouduin poistamaan sen spämmäyksen takia. (Fuck off spammers). Tarkoitukseni on päivittää näitä sivuja tästä alkaen hieman useammin. Kerrataanpa hieman mennyttä: Tarkoituksemme oli levyn teko syksyllä 2006, mutta sairastelun, kiireen ja sählingin takia levytyssuunnitelmat siirtyvät tuonnemmaksi. Meillä on biisejä jo albumin verran ja toivottavasti saamme ne julkaistua (pliis Jukka). Työkiireitten takia emme tee keikkoja paljoakaan, joten tulkaa paikalle kun vain meistä ilmoituksen näette.

Maaliskuu 2007

Kävimme istumassa Jukan kanssa iltaa taikajuoman parissa ja sovimme että alamme tehdä isoa levyä. Äänitykset alkavat nyt keväällä ja valmista pitäisi olla syksyllä. Tarkoitus olisi tehdä myös levynjulkaisukiertue. Tarkat aikataulut ovat vielä avoinna, mutta ilmoittelen tällä sivulla miten projekti kehittyy.

Ja sitten juoruihin: Tiina kävi laulamassa taustoja Janne Tulkin levylle! Muuttuuko Janne rockimpaan suuntaan vai alkaako Tina hempeillä?

Huhtikuu 2007

Do dii, aloitimme levyn teon ja kaksi pohjaa saimme tehtyä. Hituriin, "Yksi päivä" (työnimi) Jani teki uuden akustisen kitarasovituksen ja minä muuti rumpufillejä, kuulostaa upealta! Toinen biisi oli "Varjoon", tanakka rock-biisi, joka jytisee kunnolla. Vielä kun näihin saa laulut, niin vot!!!!

Toukokuu 2007

Biisien äänistys jatkuu, sessiossa saimme taas kaksi uutta pohjaa tehtyä. Muutimme biisejä vähän rankempaa suuntaan (grungea??). Hyvältä kuulostaa!!!

Syyskuu 2007

Kesätauko on ohi äänitys jatkui taas syyskuun alussa, ja saimme kaksi pohjaa taas tehtyä. "Lähe meneen" on ehtaa 77-punkkia tyyliin Damned? ja "Kalkuttaan" esittää Tinan huumoriosastoa. Levy ilmestyy näillä näkymillä helmikuussa 2008 ja silloin sitten kierrämme esiintymässä.

Tina tekee joulubiisin!!! Lokakuun alussa äänitämme joulubiisin "Joulu ojassa", joka kertoo öh, tuota, joulusta ojassa. Jani säveltää ja sanoittaa biisin ja lupaan että tiedossa on jouluista ja mielenkiintoista kuultavaa.
Nyt on yhdeksästä biisistä jo pohjat tehtynä, joten on enemmän kuin todennäköistä että levy todella valmistuu. Ilmoittelen taas sitten kun jotain tiedän.

Lokakuu 2007

Hou hou, saimme joulubiisin tehtyä. Studiossa vallitsi lämmin, jouluinen tunnelma ja herkistyimme perimmäisten asioiden äärelle kun äänitimme teoksemme "Joulu ojassa" Jos ei tästä tule auvoisaa joulumieltä, niin ei sitten mistään! Biisissä kuulet mm. mitä tapahtui kaupungin rakennusviraston työntekijälle jouluaattona!

Lisää lokakuun uutisia. Mika Saastamoisen punk-historiikki "Parasta lapsille" ilmestyi pari viikkoa sitten. Kirjassa on minunkin haastatteluni ja paljon tietoja 70-luvun lopun tapahtumista. Yllätyin todella kun sain kirjan käteeni, Kirja on laaja ja todella laadukas. Mika teki todellisen kulttuuriteon. Ostakaa kirja, se on hyvä!

Äänitykset jatkuivan taas lokakuun lopulla ja pari uutta pohjaa syntyi. Sanoitin Janin rokkibiisin ja hyvä tuli. Aloin jo kypsyä biisin; vasta viides sanoitusversio hyväksyttiin, mutta hyvä niin! Vielä pari biisiä, niin sitten on 14 uutta raitaa. Olen varma että levymme yllättää monet. Vanha kaarti pistää osaamisensa ja tunteensa peliin ja jälki on vakuuttanut ainakin minut. Kohtahan se helmikuu jo tuleekin ja levyjulkkarit, tule paikalle!

Marraskuu

Taas tuli viikonloppuna kaksi biisipohjaa. Kollaa kestää -tylinen biisi Tiinalta. Jani teki biisiin upeat kitarariffit ja hyvältä kuulostaa. Toinen kappale oli Riitan yhteiskunnalinen "Leipäjono" -zipale, johon viime hetkellä laitoin uudet rumpufillit
Enää puuttuu yksi pohja, sitten on kaikki biisit kasassa. Joululevyn pitäisi ilmestyä hetkellä millä hyvänsä (toivottavasti ennen joulua) (-:

Joulukuu

Do dii, eilen sain Jukalta "Jouluräyhää" -ep:n ja hyvältä kuulostaa. Biisiämme ei voi hymyilemättä kuunnella, aika muikealta kuulostaa Tiinan laulamana kuulostaa "spurgu luiskahtaa", hih, hih. Levyllä on myös T.V. Smithin laulamana "Christmas bloody Xmas", oivaillinen jouluzipale tuokin, tottakai levyltä löytyy myös The Tarjas, Iskuryhmä, Maaseudun tulevaisuus ja 70lv. Pakko hankkia!

Viimeinen äänityssessio on ensi lauantaina, sitten pitäisi olla valmista. Lauluja ja kitaroita täytyy vielä lisätä ja tottakai miksata koko roska, mutta nyt on jo suurin työ tehty, helmikuu tulee pian.

Toinen asia: Saastamoisen kirja sai aikaan kyselyjä, josko Hellhound voisi vielä esiintyä; pari puhelua ja saatiin bändi kasaan alkuperäiskokoonpanossaan, keikkakin on 19.4. Vastavirralla, kaikki sinne, Räimekin esiintyy!

2008

Tammikuu

Vuosi on alkanut, saimme pohjat valmiiksi ennen joulua, nyt puuttuu enää vain lauluosuudet, miksaus ja kansien kuvaus, sitten pitäisi olla valmista. Riitta sai valaistuksen ja henkistyneessä tilassa teki biisin "Valo tielläni käy". Melodinen kipale, tässä Tina flirttailee iskelmän kanssa. Jani on kikkaillut biisien kanssa, kun silmä on välttänyt, taustoilta löytyy mm. selloja ja kolmiäänistä laulua, hmm, hieman epäilyttää. No, eihän noita ole pakko laittaa lopulliselle versiolle, annas kattoo!

Helmikuu 2008

Homma etenee, tosin aika rauhalliseen tahtiin, eli tällä tietoa levy ilmestyy huhtikuussa. 9. päivä vielä viimeistelemään lauluja studioon, sitten miksaus ja valokuvat ja valmista pitäisi olla (toivottavasti)

Olen nyhertänyt nämä sivut kasaan muistiolla, saattaapi olla että innostun laittamaan flashia sivuille, vai onko parempi että sivut pysyvät "punk-henkisinä" (eli itte tehdyn näköisinä ts. kökköinä) Musanäytteitä laitan tänne, jos vain Jukka suostuu.

Maaliskuu 2008

Nyt on vihdoin ja viimein valmista, saimme lauantaina 29.3. levyn miksattua. 15 uunituoretta kappaletta, huh, huh, kyllä se kesti mutta nyt voi olla tyytyväinen
Olen kuunnellut lätyn muutamaan kertaan läpi ja ensivaikutelmana levy kuulostaa siltä kuin biisit olisi tehty pitkän ajan kuluessa, ja tottahan tuo onkin. Vanhimmat kipaleet ovat jo nelivuotiaita ja tuoreimmat muutaman kuukauden ikäisiä. Vanhimmissa biiseissä Plok kuuluu biisien rakenteessa (eikä tämä ole huono asia); tuoreemmat taas ovat hieman rankemmalla kädellä soitettuja.

Otimme studiossa myös kuvia. Levyn kanteen tulee joko Ramojen ekan älpeen tapainen poseeraus tiiliseinää vasten tai sitten 1960-luvun tyylinen pelleilykuva, saas nähdä.
Levyn nimestäkin on käyty keskustelua. Se on joko ytimekkäästi "Tina" tai sitten "Yksi päivä" tai sitten jotain ihan muuta.
Keikkojakin tehdään, mutta aikataulut ovat vielä tältä osin keskeneräisiä, ilmoittelen kunhan jotain varmasti tiedän.
Tälle sivulle, tai sitten myspaceen saattaa ilmestyä musiikkia levyltämme. Käypä kurkkimassa!!!

Toukokuu 2008

Levy on masteroitavana, joten päivänä minä hyvänsä ilmestyy uusi Tina-levy "Kuin yksi päivä". Keikkojakin tehdään, ilmoittelen taas tarkemmin kunhan jotain tiedän! Linkin kautta näet levymme kannen ja biisit!!!

Eilen (25.5.) sain uunituoreen levyn käteeni, vihdoinkin! Sitten hieman ikävämpää asiaa, levy julkaistaan vasta syyskesällä. Syy: emme saaneet järkättyä keikkoja alkukesälle, joten pyrimme syyskesällä tekemään julkkarikiertuun, joten malta siis elo-syyskuuhun. Laitan MySpaceen muutaman maistiaisen, kunhan ehdin. Ilmoitan sitten tällä kun

Kesäkuu 2008

Tervehdys, levy on siis jo ilmestynyt, mutta sitä ei vielä saa kaupoista, lopullinen julkaisu on elo-syyskuun vaihteessa. Voit kuunnella neljää kipaletta Myspacessa

Elokuu 2008

Do dii, nyt on julkkaripäivä lähellä, eli Vastavirta-klubi Tampereen Pispalassa 22.8., mukana myös Pelle bändeineen, siis kaikki kipin kapin Vastavirtaan, sieltä saat hankittua tuoreen Tina-levyn!

Tässäpä sitten sinkkumme, lataa ja nauti mutta muista että vielä hauskempaa on hypistellä levyn kantta käsissään samalla kun kuuntelee levyämme, levynhän voit tilata vaikka Jukalta


Työnhakulaulu Soittopakko Kurre
Nää on kivoja:
Ramot
Adverts-legenda
Levy-yhtiö
Ja onhan noita paljon muitakin, hae itse!!!
Lähetä postia!!!
tina@tinarock.net